Moikka!
En ole huippu-urheilija, en kilpaile enkä omista elämääni 100% urheilulle. Jätän joskus treenejä välistä ja joskus lähden salilta kotiin kesken treenin jos ei ole fiilistä tai tuntuu että joudun pakottaa kropan väkisin töihin.
Toisinaan urheilen kolmesti päivässä, rikon rajojani ja suorastaan pursun innosta lähteä salille.
Urheilu elämässäni tarkoittaa hyvää oloa, itseni haastamista ja tasapainoa.
Mitä järkeä on urheilla, jos ei aio kilpailla tai asettaa selkeitä tavoitteita?
Stressin ja pahan olon purkuun liikunta on varmasti paras keino. Juoksemiseen minulla on kirjaimellisesti viha-rakkaus suhde. Kerran ex poikaystäväni kanssa lenkillä ensimmäiset 15 minuuttia kirosin juoksemisen alimpaan helvettiin, kunnes en enää kestänyt sitä ketutusta jonka juokseminen aiheutti ja yhtäkkiä pysähdyin ja lähdin kävelemään takaisin autolle. (Se oli viimeinen kerta kun lähdimme yhdessä juoksulenkille :DD) Toisinaan taas juokseminen on ainoa asia mistä tulee hyvä olo, esimerkiksi todella vihaisena on ihana lähteä juoksemaan. Siinä kun aikansa pinkoo minkä jaloistaan pääsee viha ikäänkuin haihtuu pois. Eli jos joskus suututat minut ojenna vain lenkkarit niin katsellaan lenkin jälkeen uudestaan. Liikunta yleisestikin lievittää stressiä ja endorfiinit tuottavat mielihyvää ja luulen, että ilman urheilua pääni olisi hajonnut jo useampaan otteeseen!
Yksi hyvä syy urheilemiseen on se, että treenin jälkeen itsevarmuus saa buustia ja peilistä katsoo takaisin Beyonce. Vähän eri fiilis siihen verrattuna, kun on ollut parin päivän tauko ja peilistä katsomisen jälkeen on valmis ilmoittamaan itsensä Rakas sinusta on tullut pullukka- ohjelmaan.
 |
| Show 'em love :DD |
Se fiilis kun hyvän jalkapäivän jälkeen jalat pettävät alta. Tästä kompuroinnista tulee huomattavasti parempi fiilis kuin siitä, kun jalat pettävät alta muutaman lasillisen jälkeen...
Urheilun harrastajilla kaikilla on varmaan taipumusta masokismiin, sillä lihaskipu seuraavana päivänä on nimensä mukaan KIPUA, mutta samalla ah niin ihanaa. Lempparini on ehdottomasti se, kun penikat ovat jumissa ja niitä hieroessa sattuu niin paljon, mutta samalla tuntuu niin hyvältä. Ehkä siitä kivusta tekee ihanaa myös se, että tietää tehneensä jotain oikein :P
Viimeisenä mutta ei vähäisempänä: ruoka. Myönnän, että välillä ainoa motivaationi salilla on se, että treenin jälkeen saa ruokaa :D Yleisestikin mitä enemmän treenaa sitä enemmän saa/pitää syödä ja sehän sopii kaltaiselleni food loverille!
Liikunnassa mielestäni parasta on se, että sitä voi tehdä niin monella eri tavalla, että jokainen varmasti löytää itselle sopivan tyylin. Toisten kilpaillessa toiset nauttivat hyvinvointiliikunnasta eikä kumpikaan ole toista huonompi. Liikunta jokaisessa muodossa on positiivista ja mielestäni tärkeintä on, että siitä nauttii aidosti!
Liikunnallisin terveisin,
Karolina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti