On rohkeutta kuunnella sydäntään

Long time no see!

Pitkänpitkän hiljaiselon jälkeen olen valmis ilmoittamaan, että olen hengissä! Viime viikot ovat olleet sellaista pohtimisen aikaa, ettei energia ole riittänyt blogikirjoitusten ajattelemiseen. Pohdinta on lähinnä kohdistunut siihen, että minulle tarjottiin töitä eräästä ravintolasta Fuengirolasta. Saatuani tiedon siitä, että heillä olisi minulle töitä tarjolla, olin ihan älyttömän iloinen. Taisin jopa itkeä onnesta ja kädet tärisivät vielä varmaan tunnin puhelun loputtua. Tätä iloisuutta ja onnea kesti aikansa, kunnes yhtäkkiä minuun iski lähdön ahdistus. Kaikki muut tietty olettivat, että olen innoissani lähdössä ja niin yritin itsellenikin uskotella. Tuli sellanen olo, että onhan se lähdettävä kun tälläinen mahdollisuus ja kaikki muutkin olettavat, että lähden.

Yritin viimeiseen asti innostaa pakottaa itseäni lähtemään, mutta kun tuli hetki kun lentolippu olisi pitänyt ostaa, oli pakko avata suu. Oli todella pelottavaa kertoa ajatuksista muille, tuntui jotenkin niin luuserilta kaiken hehkutuksen jälkeen hylätä tälläinen mahdollisuus ja jäädä kotiin. 

Eilen aamulla keräsin rohkeuteni ja sain vihdoin sanottua asiani veljelleni. "Arvaa mitä, musta tuntuu että haluan jäädä Suomeen". Riku tätä hieman ihmetteli ja kyseli, että miksi. Vastasin, ettei vaan tunnu hyvältä lähteä, johon hän tokasi miehekkään yksinkertaisesti "No miksi sä lähtisit jos et halua". Niin. Noin yksinkertaista se on! Ei tuntunut yhtään tyhmältä kun tajusin, että olen saanut noinkin yksinkertaiseen asiaan kulutettua jo toista viikkoa ja käynyt läpi kaikki mahdolliset tulevaisuuden skenaariot ja "mitä jos"- tilanteet. 

Olen sitä mieltä, että pitää elää hetkessä. Pitää tehdä asiat sillä tavalla, kun juuri siinä hetkessä tuntuu hyvältä. Kirjoitin yhteen aikaisempaan postaukseen, että minun elämässäni sydän vie ja järki vikisee ja nyt se tuli taas todistettua. En voi pakottaa itseäni mihinkään mikä ei tunnu hyvältä.

Tavallaan nolottaa myöntää, että jään mielummin Suomeen kun lähden Espanjaan. Toisaalta kuitenkin olen ylpeä siitä, että uskallan kuunnella omaa sydäntäni ja tehdä omat päätökseni miettimättä sitä, mitä muut ajattelee (vaikkakin se vaatii erittäin pitkää pohdintaa :D). Päätös ei todellakaan ollut helppo, mutta se on nyt tehty ja siinä on pysyttävä. 

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

♥ Karolina